to 19.9. 18:00
Täynnä
Kokonhalli
ILMOITTAUTUMINEN syksyn 2019 Hippo-yleisurheilukouluun, 2014-2015 syntyneet.
Porvoon Urheilijat Yleisurheilu
Kokonhalli
Täynnä
Kokonhalli Jääkiekkotie 3, 06100 Porvoo, Finland Näytä kartalla Näytä web-linkki
19.9.2019 18:00 - 19.12.2019 Ilmoittautuminen päättynyt Täynnä

Lasten Hippo-yleisurheilukoulu 2014-2015 syntyneille monipuolisesta liikkumisesta kiinnostuneille lapsille. Tutustumme leikin varjolla eri yleisurheilulajeihin, opimme monipuolisia motorisia taitoja, ryhmässä toimimista ja iloista liikkumista.

Syksyn Hippo-yleisurheilukoulu järjestetään 19.9. alkaen torstaisin kello 18-19.00 Uusimaa Areenalla Kokonniemessä.

Syyskauden alkupuoliskolla urheilemme joka kerta myös ulkona noin 15 minuuttia treenin alussa, joten lapset tarvitsevat mukaansa niin ulko- kuin sisäliikuntavarusteet.
 
Lisätietoa ilmoittautumisesta ja maksuista:

  1. Ilmoittautuminen Hippo-yleisurheilukouluun on aina toistaiseksi voimassa oleva ja osallistuminen laskutetaan 4kk jaksoissa (tammi-huhtikuu, touko-elokuu, syys-joulukuu). Mikäli haluatte pitää taukoa tai jäädä pois toiminnasta, tulee ilmoittautuminen perua viim. 7 vrk ennen uuden laskutuskauden alkua lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hippoyleisurheilukoulu.pu@gmail.com.
    • Mahdolliset peruutukset tulee tehdä sähköpostilla osoitteeseen hippoyleisurheilukoulu.pu@gmail.com. 19.9. mennessä tehdyistä peruutuksista palautamme 100% harjoitusmaksusta, 10.10. mennessä tehdyistä peruutuksista 50% harjoitusmaksusta. Jäsenmaksun ja lisenssimaksun osuutta emme voi palauttaa, vaikka osallistuminen peruuntuisi. 10.10.2019 jälkeen ilmoittautumista ei voi enää perua eikä maksuja palauteta.
    • Ilmoittautumalla hyväksyt maksuehdot:
    http://porvoonurheilijat.fi/yleisurheilu/lasten-harjoitusryhmat/lisatietoja-maksuista/
  2. Jokaisen lapsen ilmoittautuminen ja rekisteröityminen tehdään erikseen. Jos ilmoitat kerralla useamman lapsen, kirjaudu ulos järjestelmästä ennen seuraavan rekisteröimistä. Jos lapsi on jo rekisteröity myClub-järjestelmään, mutta tunnukset ovat unohtuneet, uudet tunnukset saa tämän linkin kautta: https://pu.myclub.fi/flow/reset_password
  3. Hippo-yleisurheilukoulun maksu syyskauden 2019 (syys-joulukuu) osalta on 67€. Lisäksi kaikkien tulee maksaa Lisenssimaksu 2020 (10€), josta seura maksaa SUL:n lisenssin (sähköinen), joka on voimassa 1.10.2019 - 31.12.2020. Lisenssi on pakollinen SUL:n alaisissa kilpailuissa ja sisältää myös tapaturmavakuutuksen.
    • Mikäli haluatte lisenssin myös syyskuulle 2019, ottakaa yhteyttä: hippoyleisurheilukoulu.pu@gmail.com.
    • Mikäli lapsella on jo asiaankuuluva vakuutusturva hankittuna oman vakuutuksen kautta, voimme halutessanne jättää lisenssin maksamatta. Merkitkää tällöin vastaava alennusrivi laskulle ilmoittautumisen yhteydessä. Pyydämme huomioimaan, että tällöin vastuu vakuutusturvasta siirtyy teille.
    • Vakuutusehdot: http://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit/lisenssivakuutus
    PU:n jäsenmaksu (20€) vuodelle 2020 laskutetaan kevään maksukauden yhteydessä. Kts Jäsenedut: http://porvoonurheilijat.fi/yleisurheilu/jaseneksi/jasenedut-2019/
  4. Kysymykset/tiedustelut:
    Mahdolliset kysymykset ja tiedustelut syksyn Hippo-yleisurheilukouluun liittyen voi lähettää seuraavaan osoitteeseen: hippoyleisurheilukoulu.pu@gmail.com
Tiedot

Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • Hippo-yleisurheilukoulun syksyn maksukausi (67€, sisältäen lisenssin ja vakuutuksen) 77,00 € *
* vain yksi on valittava
Valinnaiset maksut
  • Alennus -10€, jos en tarvitse lisenssiä & vakuutusta -10,00 €  
Kaikki tapahtumat